WFCKU5HH79

Topias Koukkulan mitaliputki meni poikki – Pölyt pois Kostian kattopalkeista

5.7.2024

Tarunhohtoisessa Paelkaene Gardenissa ihastuttanut Topias Koukkula taisteli taas tiukasti Kalevan kisojen kärkipaikoista, mutta himoittu kolmiloikkamitali jäi tällä kertaa 20 sentin päähän.

Neljänneksi sijoittuneen Koukkulan paras siivu kantoi Vaasassa 15,53. Edelle loikkivat Tuomas Kaukolahti, Simo Lipsanen ja Aaro Davidila.

Samalla katkesi Koukkulan seitsemän vuoden mitaliputki.

– Jäi harmittamaan, koska etenkin pronssi olisi ollut kairattavissa. Toisaalta alkukesän hankaluuksien jälkeen oli puoli voittoa, kun pääsin ehjänä kisapaikalle ja sieltä pois, Koukkula summasi.

Koukkulan vasen pohje petti toukokuun alussa etelässä. Perään meni vielä oikea takareisi.

– Tehotreenit jäivät vähiin kuudeksi viikoksi. Pääsin tekemään ensimmäiset kovat juoksut vasta Kalevan kisoja edeltäneellä viikolla.

Koukkula on kahminut Kalevan kisoista kaksi hopeista ja kuusi pronssista mitalia. Kirkkain mitali puuttuu vielä.

Kun Koukkula pelasi taannoin lentopalloa Luja-Lukossa, pälkäneläisjoukkueen ystävät ihastelivat kimmoisan kengurun loikkia.

Samalla pelättiin, että hän lyö päänsä Paelkaene Gardenin keskellä roikkuneeseen väliverhoon.

Tältä vältyttiin. Sen sijaan Koukkula joutui katselemaan yhdessä pelissä punaista korttia ja on kulkenut siitä lähtien Punakortti-Koukkulan nimellä.

Rangaistus tuli niinkin kamalasta rikkeestä kuin tossunnauhojen sitomisesta kesken pelin.

– Lukolle tsemiä tulevaan kauteen. Jos Daniel (Kosonen) palaa kehiin, odotan säännöllistä kattopalkkien hipomista. Vaikka areena onkin vähän isompi kuin vanhoina aikoina, Koukkula heitti.

Topias Koukkula taisteli SM-mitalista loppuun asti vaikeuksistaan huolimatta.